Alue ja Ympäristö on vertaisarvioitu tiedelehti, joka julkaisee laajasti aluetieteen ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alle sijoittuvaa tutkimusta. Lehti on ilmestynyt säännöllisesti vuodesta 1971 alkaen, ensimmäiset 20 vuotta Aluesuunnittelu-nimisenä ja vuodesta 1991 lähtien nykyisellä nimellään. Lehden kirjoittaja- ja lukijakunta koostuu useiden tieteenalojen tutkijoista, opiskelijoista, työssään ympäristötietoa tarvitsevista ja muista kiinnostuneista.

Alue ja Ympäristö on suomenkielinen, mutta julkaisee myös muun kielisiä suomalaiseen tieteelliseen keskusteluun kiinnittyviä tekstejä harkinnanvaraisesti. Lehden tavoitteena on kriittisen, teoreettisesti motivoidun ihmismaantieteen, aluetieteen ja yhteiskunta- ja ihmistieteellisen ympäristötutkimuksen tieteellisten keskustelujen saavutettavuus sekä suomenkielisen käsitteistön kehityksen tukeminen. Lehti julkaisee vertaisarvioituja artikkeleita ja katsauksia sekä monenlaisia muita kirjoituksia, kuten lektioita, kirja-arvioita ja vapaamuotoisempia epifyytti-tekstejä.

Alue ja Ympäristö -lehti noudattaa ns. timanttista avoimen julkaisemisen mallia: lehti ei peri maksuja kirjoittajilta ja julkaistut tekstit ovat välittömästi avoimesti saatavana tiedelehtien Journal.fi-palvelussa. Lehti saa tiedelehtitukea Tieteellisten seurain valtuuskunnalta (TSV) ja on mukana Suomen tiedekustantajien liiton toiminnassa. Alue ja Ympäristö käyttää TSV:n vertaisarviointitunnusta, joka kertoo, että vertaisarviointi on toteutettu kansainvälisen tiedeyhteisön noudattamien laadullisten ja eettisten periaatteiden mukaisesti.

Vuonna 2022 Alue ja Ympäristö sai Suomen tiedekustantajien liiton Vuoden tiedelehti -palkinnon.

Ilmoitukset

Podcast: Nuorten toiminta ja tulevaisuuskuvat ympäristökriisien ajassa

2024-03-27

Alue ja Ympäristö oli vetovastuussa tiedelehtien yhteisestä Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiristä 12.3. Eerika Albrechtin ja Mikko Karhun alustusten pohjalta käytiin vireää ja antoisaa keskustelua toiminnasta ja tulevaisuuskuvista ympäristökriisien ajassa. Alustukset ovat kuunneltavissa lukupiirin pohjalta toimitetussa Politiikasta-verkkolehden podcastissa: https://politiikasta.fi/tiedelehtien-lukupiiri-toiminta-ja-tulevaisuuskuvat-ymparistokriisien-ajassa/

Lue lisää nimikkeestä Podcast: Nuorten toiminta ja tulevaisuuskuvat ympäristökriisien ajassa

Uusin numero

Vol 52 Nro 2 (2023): Oikeudenmukainen kestävyysmurros luonnonvarojen hallinnassa
					Näytä Vol 52 Nro 2 (2023): Oikeudenmukainen kestävyysmurros luonnonvarojen hallinnassa
Julkaistu: 2023-12-21

Koko numero

Pääkirjoitus

Epifyytti

Kirja-arviot

Näytä kaikki numerot