Tietoa julkaisusta

Alue ja Ympäristö on monitieteinen aikakauslehti, jota julkaisevat Alue- ja ympäristötutkimuksen seura ry sekä Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura ry. Lehti on tärkein suomalaisen aluetieteen ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen foorumi ja se julkaisee laajasti kriittistä, teoreettisesti motivoitua ihmismaantieteen, aluetieteen ja yhteiskunta- ja ihmistieteellisen ympäristötutkimuksen alle sijoittuvaa tutkimusta. Alue ja Ympäristö on ilmestynyt säännöllisesti vuodesta 1971 alkaen, ensimmäiset 20 vuotta Aluesuunnittelu-nimisenä ja vuodesta 1991 lähtien nykyisellä nimellään.

Alue ja Ympäristö on suomenkielinen, mutta otamme mielellämme vastaan suomalaiseen tieteelliseen keskusteluun kiinnittyviä tekstejä ruotsiksi ja harkinnanvaraisesti myös englanniksi. Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistaan artikkeleita, katsauksia, keskustelunaloitteita, väitöskirjojen arvioita, kirja-arvioita, haastatteluita ja tapahtumaselosteita. Lehti ottaa mielellään vastaan niin empiirisiä tapaustutkimuksia kuin teoreettisia ja menetelmällisiä artikkeleita. Käsikirjoitukset toimitetaan tämän portaalin kautta. Lehteen tarjotut artikkeli- ja katsauskäsikirjoitukset käyvät läpi anonyymin vertaisarvioinnin. Arvioitsijoina toimii kaksi aihealueen asiantuntijaa.

Alue ja Ympäristö ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisessä kesällä ilmestyvässä numerossa julkaistaan artikkeleita ja muita kirjoituksia yleisesti lehden edustamilta tieteenaloilta. Loppuvuodesta ilmestyvä toinen numero on teemanumero, johon julkaistaan erillinen kirjoittajakutsu. Teemanumeron toimituksesta vastaavat yleensä vierailevat toimittajat toimituskunnan tuella. Jos olet kiinnostunut teemanumeron toimittamisesta, ota yhteyttä päätoimittajiin. Teemanumero voi olla monikielinen.

Alue ja Ympäristö ilmestyy avoimesti ja maksuttomasti sähköisenä tiedejulkaisuna Journal.fi-palvelussa. Lehti ilmestyy myös painettuna ja on tilattavissa maksusta (katso lisää Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran sivuilta) tai ostettavissa irtonumeroina Tiedekirjasta. Alue ja Ympäristö -lehdessä on käytössä ennakkojulkaiseminen: artikkelit ja muut tekstit voidaan julkaista avoimesti heti toimitusprosessin valmistuttua, jolloin niihin voi jo viitata. Ennakkojulkaistutkin artikkelit kootaan osaksi kahdesti vuodessa ilmestyvää toimitettua lehteä.

Aikaisemmat lehden numerot ovat saatavissa Journal.fi-portaalin kautta numerosta 2/2005 alkaen.

Alue ja Ympäristö noudattaa vertaisarvioinnissa TSV:n Vertaisarvioitu-tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja sekä Suomen tiedekustantajien liiton vertaisarviointiohjeen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeen periaatteita.

Tietosuojaseloste

Tämän julkaisun sivustolle syötettyjä nimiä ja sähköpostiosoitteita käytetään yksinomaan tämän julkaisun tarkoituksiin, eikä niitä luovuteta mihinkään muuhun tarkoitukseen tai muille osapuolille. Lue Journal.fi-palvelua koskeva tietosuojaseloste. Julkaisu toimii palvelun rekisterinpitäjänä yhdessä Tieteellisten seurain valtuuskunnan kanssa tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla. Tallennamme artikkeleiden ja muiden tekstien arviointiin, editointiin ja julkaisemiseen liittyviä tietoja ja kirjeenvaihtoa TENK:n ja Tiedekustantajat ry:n suositusten mukaisesti.