Alue ja Ympäristö

Saimaannorpan suojelun hyväksyttävyys: kansalaisten näkemykset suojelukeinojen kannatuksen taustalla

Annika Tienhaara — 2025-06-03

Artikkeli valottaa suomalaisten suhtautumista saimaannorpan suojeluun ja suojelun keinoihin. Norpan suojelukeinoihin liittyviä käsityksiä tarkastellaan oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksien valossa. Kyselyaineistoon (n=1487) perustuen kvantitatiiviset tilastolliset menetelmät paljastavat, kuinka vastaajat ryhmittyvät suojelukäsitysten pohjalta. Laadullisen analyysin avulla syvennetään ymmärrystä norpansuojeluun liittyvistä näkökulmista, suojelukäsityksistä ja eri keinojen hyväksyttävyydestä. Kaiken kaikkiaan suojelukeinoihin suhtauduttiin myönteisesti. Vähiten kannatettua toimenpidettäkin eli kalastusrajoitusten alueen laajentamista piti erittäin tai jokseenkin kannatettavana 70 % vastaajista. Eniten kannatusta saivat ympäristömyrkkyjen vähentäminen, norppaturvallisten kalastusvälineiden kehittäminen ja käyttöönotto sekä apukinosten rakentaminen pesinnän tueksi vähälumisina talvina. Eri suojelutoimenpiteiden kannatettavuutta käytettiin vastaajien ryhmittelyyn klusterianalyysin avulla päätyen kolmeen eri vastaajaryhmään: innokkaat (42,3 % vastaajista), myönteiset (41,3 % vastaajista) sekä maltilliset (16,4 % vastaajista). Suojelun ja kalastuksen yhteensovittamista pidettiin tärkeänä jopa kaikkein innokkaimpien suojelijoiden keskuudessa. Yhteensovittamista korostaneet kansalaisnäkemykset ja konkreettiset ehdotukset esimerkiksi kalastustekniikan kehittämiseksi luovat edellytyksiä norpansuojelun ja kalastuksen välisten ristiriitojen lieventämiseen. Norpansuojelun keinoista päätettäessä oleellista on, että tunnistetaan erilaiset arvot, elämänmuodot ja niiden sovittelun tarve.

Yhteistoiminnallinen kapasiteetti kalastuksen ja saimaannorpan suojelun yhteensovittamisessa

Matias Sivonen — 2025-06-03

Ihmistoiminnan rajoittaminen luonnonvaraisten eläinten suojelemiseksi tuntuu herättävän konflikteja, mikä voimistaa tarvetta erilaisten intressien yhteensovittamiselle. Konflikteja on pyritty ratkomaan historian saatossa monin paikoin teknisin ratkaisuin, jolloin perustavanlaatuisiin ristiriitoja ruokkiviin juurisyihin eri ihmisryhmien välillä ei olla kyetty pureutumaan. Perinteisten hallinnan mallien kyvyttömyys ratkoa kompleksisia ja organisaatioiden rajat ylittäviä ongelmia on herättänyt kiinnostuksen yhteistoiminnallisiin menetelmiin, jotka tarjoavat rikkaan sovelluskontekstin etenkin ympäristökysymyksille.

Tässä artikkelissa tarkastelemme kalastuksen ja saimaannorpan suojelun yhteensovittamiseen keskittyviä työryhmiä, jotka ovat kohdanneet pitkittyneitä konflikteja lainvalmistelussa ja suojelustrategisessa työskentelyssä. Analysoimme norppatyöryhmien toimintaa yhteistoiminnallisen kapasiteetin näkökulmasta, jonka jaamme Innesin ja Booherin (2003) mukaisesti yksilöiden, organisaatioiden, hallintojärjestelmän ja osapuolten välisten suhteiden ulottuvuuksiin. Aineistomme koostuu verkkopohjaisesta kyselyaineistosta (n=44) ja avaintoimijoiden haastatteluista (n=24). Aineisto kerättiin vuosien 2021–2022 välillä.

Norppien suojeluun liittyvä konflikti on syvälle juurtunut, eivätkä nykymuotoiset ministeriövetoiset intressien yhteensovittamisen käytännöt ja työryhmäinfrastruktuuri tue rakentavaa yhteistyötä tai konfliktin hallintaa. Työryhmien yhteistoiminnallisen kapasiteetin ja pitkäaikaisen ongelmanratkaisukyvyn vahvistaminen vaatii oikea-aikaisia ja moniulotteisia panostuksia yhteistoiminnallisiin taitoihin ja prosesseihin sekä konfliktia ylläpitävän dynamiikan ja vuorovaikutuksen muotojen uudelleensuuntausta.

Ahmapolitiikan moraaliset muutospaineet saamelaisessa poronhoidossa Suomessa

Tapio Nykänen — 2025-06-03

Suurimman osan Suomen saamelaisalueiden poronhoidon petovahingoista on 2010- ja 2020-luvuilla aiheuttanut tiukasti suojeltu ahma. Ahmojen läsnäolon hyväksyttävyyttä on pyritty edistämään erityisesti kehittämällä vahinkojen rahallisia korvausjärjestelmiä. Sekä korvausten laskentaperiaatteita että vahinkojen todentamisen käytäntöjä on hiottu kokemusten perusteella. Tästä huolimatta järjestelmään on kohdistunut ja kohdistuu voimakasta julkista kritiikkiä. Vahinkomäärien kasvu, korvausjärjestelmä ja kriittinen keskustelu ovat vaikuttaneet sekä erikseen että yhdessä muun muassa poronhoidon työkäytänteisiin ja tulonmuodostukseen. Tarkastelen tätä kehitystä artikkelissani moraalisten muutospaineiden näkökulmasta. Tarkastelu pohjautuu Stefan Bargheerin teoriaan instituutioiden vaikutuksesta moraaliseen arvonmuodostukseen, joka ammentaa puolestaan John Deweyn pragmatistisesta moraalifilosofiasta. Tutkimus perustuu sekä julkisiin lähteisiin että pitkäkestoisen etnografisen työn kautta kerättyyn aineistoon. Esitän, että 2000-luvun ahmapolitiikan kokonaisuus tuottaa moraalisia muutospaineita, jotka voivat kohdistua saamelaisen poronhoidon keskeisiin arvoihin. Tutkimus näyttää, että kulttuurinen ja moraalinen jatkuvuus on saamelaisessa poronhoidossa voimakasta, mikä suojaa elämäntapaa äkkinäisiltä muutoksilta. Elämäntapa ei ole kuitenkaan immuuni paineille. Kehitys voi muodostua myös raskaaksi yksilöille, jotka joutuvat kamppailemaan kasvaneiden vahinkomäärien ja erilaisten kulttuuristen normien ristipaineissa.

Kohtuus esiin tehokkuuden varjosta

Kaisa Matschoss — 2025-06-03

Yhteiskuntien kehittyminen kestäviksi edellyttää radikaalia muutosta kulutustottumuksissa. Tämä tarkoittaa muun muassa merkittävää kulutuksen hiilijalanjäljen pienentämistä ja ylikulutuksen absoluuttista vähentämistä, mitä voidaan tarkastella kohtuullisuuden käsitteen kautta. Tarvittavien muutosten toteuttaminen vaatii poliittista ohjausta. Asumisen energiankäyttö on merkittävä hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, mutta aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullisuuden näkökulma on jäänyt energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energialähteisiin liittyvien keinojen varjoon. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme suomalaisten kulutus- ja kestävyystutkimuksen asiantuntijoiden näkemyksiä kestävän kulutuksen ohjauskeinovalikoimasta. Aineisto on kerätty vuonna 2022 järjestetyn keskustelevan Delfoi-prosessin tuloksena. Asiantuntijoita pyydettiin arvioimaan ja ehdottamaan sellaisia poliittisia ohjauskeinoja, joiden avulla Suomen kaikki kulutusperusteiset päästöt vähenisivät puolella vuoteen 2035 mennessä vuoden 2016 tasoon verrattuna. Tutkimuksemme osoittaa, että asumisen energiankulutukseen liittyvät, vahvasti kohtuullisuuteen ohjaavat toimet olivat asiantuntijoiden ehdottamassa ohjauskeinokokonaisuudessa selvässä vähemmistössä. Vaikuttavimmat asumiseen kohdistuvat kohtuustoimet ovat poikkileikkaavia taloudellisia ohjauskeinoja. Niiden toteutettavuus ja hyväksyttävyys herättävät kuitenkin eniten epävarmuutta, kun taas heikommin kohtuuteen ohjaavat toimenpiteet ovat pääosin jo vakiintuneita ja hyväksyttyjä käytäntöjä.

Ruokapakkaamisen kestävyysmurros: kuluttajakansalaisen näkökulma

Nina Tynkkynen — 2025-06-03

Ruokapakkaamisen kestävyysmurros on keskeinen osa siirtymää kohti kiertotaloutta, mutta sen edistyminen riippuu sääntelyn, materiaalikehityksen ja kuluttajakäyttäytymisen yhteisvaikutuksesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajakansalaisen roolia ja toimintatilaa ruokapakkaamisen kestävyysmurroksessa. Aineisto koostuu laadullisesta kuluttajapaneelista ja haastatteluista, joiden perusteella analysoidaan kestävämpien pakkausvalintojen kulutukseen vaikuttavia tekijöitä. Tulokset osoittavat, että kuluttajakansalaisen valintoja ohjaavat erityisesti arjen käytännöt, infrastruktuuriset puitteet sekä tiedolliset ja psykologiset tekijät. Lajittelun ja kierrätyksen haasteet, epäselvät ympäristöväittämät ja sääntelyn puutteet rajoittavat kestävää kulutusta. Toisaalta toimiva jätehuolto, selkeät pakkausmerkinnät ja arkeen sopivat ekologiset pakkaukset voivat edistää kuluttajakansalaisen aktiivista roolia. Tutkimus korostaa, että ruokapakkausten kestävyysmurroksen edistämiseksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia, kuten tiukempaa sääntelyä, parempaa kuluttajainformaatiota ja innovatiivisia kierrätysratkaisuja. Kuluttajakansalainen ei ole pelkkä passiivinen kuluttaja, vaan voi toimia muutosagenttina ja edistää kestävämpää ruokapakkaamista yhteiskunnallisella tasolla.

Merkitystä etsimässä: ilmastonmuutokseen sopeutumista käsittelevien viestien tulkitseminen fokusryhmissä

Annu Perälä — 2025-06-03

Ilmaston jatkaessa muuttumistaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta tulee entistä keskeisempi yhteiskunnallinen kysymys hillinnän rinnalla. Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan, millaisia tulkintoja kansalaiset tekevät ilmastoviestinnästä, joka käsittelee ilmastonmuutokseen sopeutumista. Artikkelin lähtökohtana on se, että on tärkeää tunnistaa erilaisia tapoja tulkita sopeutumiseen liittyvää viestintää, joka edustaa valtavirrasta katsoen uudehkoa näkökulmaa ilmastokysymyksiin. Artikkelin empiirinen aineisto koostuu kevättalvella 2024 järjestetyistä fokusryhmäkeskusteluista (n=6), joissa esitin osallistujille (n=30) neljä kuvitteellista esimerkkiä kaupungin sopeutumisviestinnästä. Keskusteluaineisto analysoitiin teoriaohjautuvalla sisällönanalyysilla eritellen, millaisia tulkintoja osallistujat tekivät sopeutumisviestinnän eri osa-alueista. Tässä hyödynnettiin Wirthin ja kumppaneiden (2014) määritelmää, jota mukaillen sopeutumisviestinnän tavoitteiksi ymmärrettiin tietoisuuden lisääminen ilmastonmuutoksen seurauksista, sopeutumistarpeista ja tavoista sopeutua sekä sopeutumisen eteen tehtävän toimeliaisuuden edistäminen. Tulosten pohjalta esitän, että sopeutumisviestinnän tavoitteena pitäisi olla edellä mainittujen ohella myös merkitysten rakentaminen, erityisesti liittyen sopeutumisen rooliin ja merkitykseen ilmastotyössä.

Planetaarinen terveys Lahden kaupunkisuunnittelussa – lähestymistavan operationalisointi lähiluonnon tarkastelussa

Seriina Posio — 2025-06-03

Vastauksena kestävyyskriisiin on kehitetty erilaisia kokonaisvaltaisuutta korostavia lähestymistapoja. Yksi näistä on planetaarinen terveys, joka korostaa ihmisen ja muun luonnon terveyden yhteenkietoutumista. Suomessa Lahti on julistautunut planetaarisen terveyden edelläkävijäkaupungiksi. Kaupunkisuunnittelijoilla on keskeinen rooli lähestymistavan jalkauttamisessa paikallistasolle, mutta toistaiseksi lähestymistavan soveltamista kaupungeissa on empiirisesti tutkittu vähän.

Tarkastelemme tässä tutkimuksessa, miten planetaarisen terveyden lähestymistapa näyttäytyy Lahdessa operatiivisella tasolla kaupunkisuunnittelijoiden arjessa. Rajaamme tarkastelun lähiluonnon ja erityisesti sen lapsille ja nuorille tarjoamien terveys- ja hyvinvointihyötyjen huomioimiseen maankäytön suunnittelussa. Tutkimusaineisto koostuu Lahden kaupunkisuunnittelijoiden haastatteluista.

Tulosten perusteella kaupunkisuunnittelijat kokevat lähiluonnon tärkeäksi osaksi Lahden kaupunkirakennetta. Suunnittelijoiden arvostus luontoa kohtaan, luontomyönteinen organisaatiokulttuuri, toimivat suunnittelukäytännöt sekä ympäristöpääkaupunkistatus tukevat lähiluontokohteiden säilyttämistä kaupungissa. Suunnittelijat, jotka joutuvat jatkuvasti etsimään kompromisseja ristiriitaisten maankäyttöintressien ja eri sidosryhmien toiveiden välillä, tiedostavat kuitenkin, että ilman kaavamerkintää olevat viheralueet ovat vaarassa joutua muuhun maankäyttöön. Tutkimuksen tunnistamat haasteet osoittavat, että planetaarisen terveyden näkökulman edellyttämä systeemiajattelu sekä tutkimustieto lähiluonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tulisi saada nykyistä läpäisevämmin mukaan kaupunkisuunnitteluun.

”Kyllähän se vähän yllätti” – Tiedontarpeet ja oikeudenmukaisuuden kokemukset tuulivoimasta kahdessa suomalaisessa kunnassa

Anni Niemi — 2025-06-03

Tuulivoima on lisääntynyt Suomessa nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Poliittiset tavoitteet, kuten hiilineutraalius ja energiaturvallisuus, luovat paineita kehityksen jatkumiselle. Samalla tavoitteet tuulivoimahankkeiden luvitusprosessin nopeuttamisesta ja paikallisen kuulemisen laajentamisesta voivat aiheuttaa ristiriitoja. Tutkimme tätä jännitettä tarkastelemalla tuulivoimahankkeiden päätöksentekoprosesseja ja asukkaiden kokemuksia kahdessa Pohjois-Suomen pienessä kunnassa, Simossa ja Pyhännällä, joissa on viime vuosina toteutettu suuria tuulivoimahankkeita, ja uusia hankkeita on vireillä. Aineistona käytämme kuntalaisten haastatteluja ja tarkastelemme havaintoja oikeudenmukaisuuden kolmijaon viitekehyksessä. Monille haastateltaville hankkeiden laajemmat ja epäsuorat vaikutukset, kuten alueiden jatkokäyttö voimaloiden käyttöiän päätyttyä, olivat epäselviä. Lisäksi keskeisiä huolenaiheita olivat tuulivoiman vaikutukset maisemaan, liikenteeseen, metsästykseen, eläimistöön ja kasvillisuuteen. Näitä korostivat tuulivoimaloiden kasvanut koko ja maankäyttötarpeet. Hankkeisiin liittyvä tieto koettiin usein hajanaiseksi ja vaikeasti saavutettavaksi. Tulokset osoittavat, että tuulivoimahankkeet vaikuttavat usein pieniin paikallisyhteisöihin, jotka kokevat vahvaa sidettä tiettyyn osaan laajaa kuntaa. Näiden ryhmien tavoittaminen on keskeistä hankkeiden hyväksyttävyyden ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta epäkohtia nousi erityisesti jako-oikeudenmukaisuudessa, sillä ulkopuolisten hanketoimijoiden ja kuntalaisten sekä siirtolinjojen ja voimala-alueiden maanomistajien välillä koettiin epätasapainoa. Tunnustavan oikeudenmukaisuuden puutteet nousivat esiin, kun tavalliset kuntalaiset kokivat jäävänsä päätöksenteossa maanomistajien ja hanketoimijoiden varjoon. Tulosten perusteella kohdennetut kehitystoimenpiteet hankeviestinnän ja osallistumismenettelyjen parantamiseksi voivat vähentää tarpeettomia konflikteja ja edistää tuulivoimahankkeiden paikallista hyväksyttävyyttä.

Paikallisten asukkaiden turvapaikanhakijoita ulossulkeva ja hyväksyvä toimijuus vastaanottokeskuksen toiminnan aikana

Mira Välimaa — 2025-06-03

Artikkeli paikantuu uusien maahanmuuttopaikkakuntien tutkimukseen ja sijoittuu Kauhavan kaupunkiin, jossa toimi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus vuosina 2015–2019. Artikkelissa tarkastellaan paikallisten asukkaiden toimijuutta ja toimijuudelleen antamia merkityksiä vastaanottokeskuksen perustamisvaiheessa ja sen jälkeen. Aineisto koostuu Kauhavalla vuonna 2020 toteutetuista yksilö- ja ryhmähaastatteluista. Aineiston analyysimenetelmänä oli teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tuloksissa tuli esille, että vastaanottokeskuksen perustaminen lakkautetun lentosotakoulun tiloihin aiheutti vastustusta, koska lentosotakoulu oli ollut paikallisille asukkaille tärkeä paikallisidentiteettiä määrittävä paikka. Turvapaikanhakijoiden saapumisen jälkeen vastaanottokeskuksen perustamista vastustaneet joko reflektoivat toimintaansa ja päättivät mennä mukaan turvapaikanhakijoita auttavaan toimintaan, tai jatkoivat vastustamista muun muassa yrittämällä osoittaa omat rasistiset ennakkoluulot oikeiksi. Osa paikallisista teki vapaanehtoistyötä järjestöjen tai seurakuntien kautta auttaen turvapaikanhakijoita ja tutustuttaen heitä paikalliseen toimintaan. Vastaanottokeskuksen lakkauttamisen jälkeen osa paikallisista kuvasi, että paikkakunnalle jääneet turvapaikanhakijat olivat tervetulleita uusia asukkaita ja työntekijöitä muuttotappioisella paikkakunnalla. Sen sijaan osa vastaanottokeskusta alun perinkin vastustaneista tunsi edelleen katkeruutta vastaanottokeskuksen päätöksentekijöitä sekä turvapaikanhakijoita auttaneita järjestöjä ja seurakuntia kohtaan. Analyysissä tuli esille, että paikallisuus oli osittain yhteydessä nimby-ilmiöön (not in my backyard), joka tuli esille silloin, kun vastustusta perusteltiin asuntojen arvon alenemisella, julkisten tilojen käyttötarkoituksesta päättämisellä, koetulla turvallisuusuhalla sekä koetulla paikallisidentiteetin menettämisellä. Johtopäätöksenä todetaan, että vastaanottokeskusta perustettaessa tuli huomioida paikalliset erityispiirteet, osallistaa paikallisia toimijoita suunnittelussa sekä kuulla heidän mahdolliset huolenaiheensa.

Kulttuurin rooli asukkaiden koetulle hyvinvoinnille lähiöissä

Kaisu Kumpulainen — 2025-06-03

Artikkelin tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään kulttuurin roolia lähiöissä asuvien ihmisten hyvinvoinnin rakentumisessa. Lähiö on elinympäristö ja myös kulttuurin kokemisen ja tekemisen paikka noin joka viidennelle Suomessa asuvalle. Artikkelin aineisto perustuu Kulttuuritoiminnan muodot ja merkitykset 2020-luvun lähiössä -tutkimushankkeessa kerättyihin aineistoihin: kyselytutkimukseen sekä etnografiseen haastattelu-, työpaja- ja havainnointiaineistoihin. Sovellamme artikkelissa Erik Allardtin teoriaan pohjautuvaa koetun hyvinvoinnin käsitettä. Hyvinvoinnin eri ulottuvuuksien luokittelun kautta tuomme esille kulttuurin roolia ihmisten mielekkään elämän rakentumisessa lähiöissä. Tutkimus nojaa kulttuurin käsitteen laajaan määritelmään. Sillä tarkoitetaan varsinaisen kulttuuri- ja taidetoiminnan lisäksi yhteisöllisyyttä, paikkaan kiinnittymistä ja mielekästä vapaa-ajan toimintaa. Tutkimus auttaa tunnistamaan erilaisia asukkaiden hyvinvointia vahvistavia elementtejä lähiympäristössä, kuten lähiöissä. Tutkimuksemme tulosten mukaan suomalaisilla lähiöillä on 2020-luvulla hyvät edellytykset toimia asukkaiden hyvinvointia tukevina asuinympäristöinä. Erityisesti järjestöjen ja omaehtoisen kulttuuritoiminnan rooli on merkittävä. Kulttuurin merkitys koetulle hyvinvoinnille korostuu erityisesti sellaisten väestöryhmien kohdalla, jotka viettävät paljon aikaa asuinalueellaan, kuten ikääntyneet, lapset ja nuoret, maahanmuuttajat ja työelämän ulkopuolella olevat.

Suojeluhyvityksen vaikuttava käyttö ekologisessa kompensaatiossa vaatii muutoksia luonnonsuojelulakiin

Janne Kotiaho — 2025-06-03

Ekologisen kompensaation menettelyistä säädettiin Suomessa kesäkuussa 2023 voimaan tulleessa luonnonsuojelulaissa (9/2023). Lakia täsmennettiin syyskuussa 2023 ympäristöministeriön asetuksella (933/2023), jonka keskeisenä sisältönä oli säännökset heikennysten ja hyvitysten vastaavuudesta ja vapaaehtoisella ekologisella kompensaatiolla tuotettavien luonnonarvohehtaarien laskennasta. Uuden lain ja asetuksen myötä luotiin siis pelisäännöt sille, kuinka ekologisia kompensaatioita on Suomessa mahdollista toteuttaa. Laissa ja asetuksessa on useita säännöksiä, joita voidaan pitää erityisen onnistuneina. Näistä yksi on hyvitysalueiden pysyvä heikennyskielto ja toinen selkeästi määritelty viranomaisvarmennus tuotettujen luonnonarvohehtaareiden määrälle. Kaiken kaikkiaan säädöstyössä käytettiin kiitettävästi tieteellisiä neuvonantajia ja tutkittua tietoa ja sen myötä onnistuttiin välttämään useita ekologista kompensaatiota maailmalla tyypillisesti vaivaavia ongelmia.

Mutta kuten Alue ja Ympäristössä 1/2024 julkaistussa katsauksessa totesimme, parannettavaakin jäi, erityisesti niin kutsutun suojeluhyvityksen osalta (Kujala ym. 2024). Ongelma suojeluhyvityssäädöksessä on, että suojelusta saatava hyöty rajataan koskemaan ainoastaan luontaista palautumista, eikä hyödyksi saa laskea suojelun mahdollistamaa alueen luonnonarvojen säilymistä. Koska suojeluhyvitys on lisäksi rajattu vain luonnonarvojen edustaviin esiintymiin, joissa luontaista palautumista ei juuri tapahdu, laki tekee luonnonsuojelusta hyödytöntä osana ekologista kompensaatiota. Huoli siitä, että luonnonarvojen säilyttämisen laskeminen hyödyksi voi mahdollistaa luontokadon jatkumisen kompensaatiosta huolimatta (Suvantola 2024) on kansainvälisten huonojen kokemuksen valossa perusteltu. Huoli kuitenkin toteutuu vain, jos sallimme epäpätevän häviämisuhkan taustatrendin arvioinnin. Ympäristöministeriö pohtii kevään 2025 aikana lain uudistamista. Tämä kannanottomme tuo aiempia kirjoituksia (Kujala ym. 2024; Pappila ym. 2024) yksityiskohtaisempia ratkaisuehdotuksia suojeluhyvityksen korjaamiseksi laissa ja asetuksessa...

Uusia tuulia, ulappoja ja karikoita: suuntia tieteellisen julkaisemisen aalloilla luovintaan

Minna Santaoja — 2025-06-03

Tämä on ensimmäinen Alue ja Ympäristö -lehden numero, jonka julkaisee yksin Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura (YHYS). Viime vuonna YHYS liittyi Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS) rinnalle lehteä kustantamaan. AYS:n toiminta kuitenkin päättyi aktiivisten toimijoiden puutteessa (ks. Wingström 2024) ja seuran purkava kokous pidettiin huhtikuussa 2025, joten lehden kustantaminen siirtyi YHYS:n kontolle. Vie hetken, ennen kuin muutos on tehty kaikilta osin näkyväksi esimerkiksi lehden nettisivuilla.

Alue ja Ympäristö -lehti on ilmestynyt säännöllisesti vuodesta 1971 alkaen, ensimmäiset 20 vuotta Aluesuunnittelu-nimisenä ja vuodesta 1991 lähtien nykyisellä nimellään. Nyt YHYS:lla on vastuu ja kunnia-asia huolehtia, että lehti ilmestyy myös jatkossa. Kustantajan muutoksesta huolimatta lehden linja säilyy ennallaan: julkaisemme kriittisen, teoreettisesti motivoidun ihmismaantieteen, aluetieteen ja yhteiskunta- ja ihmistieteellisen ympäristötutkimuksen tieteellisiin keskusteluihin kiinnittyviä kirjoituksia.

Lehden päätoimittajina huolehdimme jatkuvuudesta ja autamme parhaamme mukaan YHYS:n johtokuntaa kustantajaroolin omaksumisessa. Onneksi myös Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran edellinen puheenjohtaja Roosa Wingström tuli valituksi YHYS:n johtokuntaan ja seuran varapuheenjohtajaksi, mikä edesauttaa lehden sujuvaa siirtymää kustantavalta seuralta toiselle. Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura juhli viime vuonna kolmekymppisiään (ks. Santaoja ym. 2024). Lehden kustantamisen myötä seuran toiminta uudistuu sen astuessa uudelle kymmenluvulle.