Alue ja Ympäristö

Toimeentulo monimuotoisella maaseudulla: taidot, suhteet ja merkitykset

Eeva Houtbeckers — 2024-12-12

Tämä erikoisnumero tuo yhteen ajankohtaista tutkimusta ja näkökulmia toimeentulosta monimuotoisella maaseudulla. Erikoisnumero sai alkunsa kesällä 2022 Turun yliopiston kollegoiden järjestämän Poliittinen mielikuvitus ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet -hankkeen konferenssissa Seilissä, missä me teemanumeron toimittajat totesimme yhteisen kiinnostuksen maaseudun toimeentuloa sekä siihen liittyviä taitoja, suhteita ja merkityksiä kohtaan. Jatkoimme teemanumeroidean kehittelemistä vuoden 2022 Maaseutututkijatapaamisessa Lappeenrannassa, ja teemanumerokutsu julkaistiin elokuussa 2023.

Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran muutoksen tuulet

Roosa Wingström — 2024-12-12

Tämän numeron ilmestyessä olen toiminut kolme vuotta Alue ja Ympäristö -lehteä kustavan Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS ry) puheenjohtajana. Näistä kolmesta vuodesta viimeisin on kulunut raskaissa merkeissä seuramme etsiessä tuloksetta uutta puheenjohtajaa toimintakykyisen johtokunnan kasaamiseksi. Ongelma ei toki ole uusi: kestämätön tilanne on syntynyt useamman vuoden aikana, kun uusia jäseniä on ollut yhä vaikeampi houkutella mukaan seuratoimintaan.

Kestävyyden käytännöt uhanalaisten lohikalojen virkistyskalastuksessa

Timo Haapasalo — 2024-12-12

Timo Haapasalon väitöskirja ”Kestävyyden käytännöt uhanalaisten lohikalojen virkistyskalastuksessa” tarkastettiin 13.9.2024 Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Tämä teksti perustuu Haapasalon väitöstilaisuuden lektioon. Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5268-4

Väitöstilaisuudessa käsitellään tutkimusta, joka keskittyy uhanalaisten lohikalojen virkistyskalastukseen ja sen säätelyyn ekologisen kestävyyden ja tietoperustaisuuden näkökulmista. Tutkimuksen lähtökohta perustuu ekologisen tiedon perusteella määritettyyn kestävyysongelmaan. Merkittävä osa sisävesien vaeltavista järvitaimenkannoista on uhanalaisia, samalla kun ne ovat virkistyskalastajien laajasti tavoittelemia saaliskaloja. Tutkimusotteeltaan ympäristöpragmaattinen väitöskirja keskittyykin kysymykseen siitä, millaisin keinoin uhanalaisten lohikalojen suojelua pystytään yhteensovittamaan virkistyskalastuksen kanssa nykyistä tehokkaammin. Avauspuheenvuorossani argumentoin, että tutkimustietoa kalojen uhanalaisuusarvioiden ja vapautettavien kalojen kannalta suotuisten kalastusmenetelmien osalta tulee hyödyntää kalastuksen säätelyssä entistä johdonmukaisemmin. Lisäksi tehokas kalastuksen kestävyyshaasteisiin vastaaminen edellyttää järjestelmätason reagointia.

Advancing sustainability transformations – Co-design for sustainable development policies

Satu Lähteenoja — 2024-12-12

Satu Lähteenojan väitöskirja Advancing sustainability transformations – Co-design for sustainable development policies tarkastettiin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 14. kesäkuuta 2024. Vastaväittäjänä toimi professori Per Mickwitz Lundin yliopistosta ja kustoksena professori Sampsa Hyysalo Aalto-yliopistosta. Teksti perustuu Satu Lähteenojan lektioon. Englanninkieliseen väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-64-1865-0.

Vastaväittäjä Per Mickwitzin lausunto julkaistaan Alue ja Ympäristö -lehden samassa numerossa Väitösikkuna-tekstinä.

Geodiversiteetin rooli luonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa

Maija Toivanen — 2024-12-12

Maija Toivasen maantieteen väitöskirja "Geodiversiteetin kvantitatiivinen arviointi biodiversiteetin tutkimuksessa" tarkastettiin Oulun yliopistossa 20.9.2024. Tämä teksti perustuu väitöstilaisuudessa pidettyyn lektioon. Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://doi.org/10.30671/nordia.147478. Vastaväittäjä Sonja Kivisen lausunto väitöskirjasta julkaistaan Alue ja Ympäristö -lehden samassa numerossa Väitösikkuna-palstalla.

Geodiversiteetti eli elottoman luonnon monimuotoisuus on saanut yhä enemmän huomiota tieteellisessä keskustelussa. Käsite viittaa maan pintaosien geologisten, geomorfologisten ja hydrologisten piirteiden monimuotoisuuteen, jotka muodostavat perustan myös biologiselle monimuotoisuudelle, biodiversiteetille. Lektiossa esittelen väitöstutkimukseni, jossa kehitän menetelmiä geodiversiteetin määrälliseen arviointiin sekä tarkastelen sen merkitystä ja sovelluksia luonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa ja suojelussa. Tulokseni osoittavat, että monimuotoinen eloton luonto tukee biologista monimuotoisuutta, mikä korostaa geodiversiteetin huomioimisen tärkeyttä esimerkiksi suojelutoimien suunnittelussa. Väitöskirjani ylipäätänsä haastaa perinteiset, elolliseen luontoon keskittyvät näkemykset luonnon monimuotoisuudesta ja laajentaa ymmärrystä siitä, miten hahmotamme ympäröivää maailmaa.

Opponent’s statement on the PhD dissertation and the defense of Satu Läheenoja

Per Mickwitz — 2024-12-12

Satu Lähteenoja’s PhD thesis consists of five published articles and an extensive introduction. The articles make strong, or even major, contributions to research and Satu Lähteenoja’s contribution to the articles is clearly demonstrated. The introduction combines the articles into a whole and through the introduction the contribution is clearly bigger than the sum of the five articles.

The defense event speech, Lectio Praecursoria, by Satu Lähteenoja, is published in the same Alue ja Ympäristö issue.

Uutta tutkimusta geodiversiteetin merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle

Sonja Kivinen — 2024-12-12

Filosofian maisteri Maija Toivasen väitöskirja tarjoaa uutta tutkimustietoa geodiversiteetin merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle. Toivasen väitöskirjassa tarkastellaan teoreettisia ja menetelmällisiä lähtökohtia maisematason geodiversiteetin tutkimukseen, erityisesti biodiversiteetin tutkimuksen yhteydessä. Väitöskirjassa on kehitetty menetelmiä geodiversiteetin määrälliseen arviointiin. Työ liittyy maantieteen ja erityisesti luonnonmaantieteen alaan. Väitöskirja koostuu yhteenveto-osiosta ja kolmesta artikkelista, jotka on julkaistu tieteellisissä sarjoissa.

Maija Toivasen väitöstilaisuuden avauspuheenvuoro julkaistaan Alue ja Ympäristö -lehden samassa numerossa Lektio-palstalla.

Kohtuullisuus on paradoksaalinen metamorfoosi

Noora-Helena Korpelainen — 2024-12-12

Kirja-arvio Pasi Heikkurisen teoksesta "Degrowth – An Experience of Being Finite". Mayfly, 2024. (143 s.)

Omavaraisen toimeentulon ja uusintavan työn taidot jälkiproduktivistisella maaseudulla

Toni Ruuska — 2024-12-12

Tutkimme tässä artikkelissa omavaraiseen toimeentuloon ja uusintavaan työhön liittyviä keskeisiä taitoja. Tutkimustapauksena on Rasimäen kylässä Pohjois-Karjalassa toimiva Omavaraopisto. Kerätyn tutkimusaineiston ja sen analyysin perusteella omavaraistumiseen liittyy käytännön taitojen lisäksi niin kutsuttaja prosessitaitoja, joista keskeisimmät ovat tutkimuksemme mukaan kokonaisuuden hallinta, improvisointi ja resurssitietoisuus. Omavaraistaidot ovat siis omavaraistumisen käytäntöjä ja prosesseja yhdistäviä moninaisia kyvykkyyksiä, jotka ovat sidoksissa tiettyyn paikkaan ja toimintaympäristöön. Näitä taitoja omaksutaan toistojen, yritysten ja erehdyksien sekä arjen toimien lomassa, missä ne pikkuhiljaa hioutuvat ja jalostuvat kokeilujen ja kokemuksien myötä. Tutkimuksessa haastatelluille henkilöille omavaraistuminen tarkoittaa elämän välttämättömyyksien tuottamista omin käsin, mihin liittyy paljon uutta opeteltavaa, ennestään tuntemattomien asiakokonaisuuksien ymmärrystä sekä erilaisia fyysisiä ja henkisiä tuntemuksia ja omien rajojen tunnistamista.

Monipaikkaiset asukkaat aktiivisina aluekehittäjätoimijoina

Manu Rantanen — 2024-12-12

Monipaikkaisuus on lisääntynyt pitkään vapaa-ajanasukasvaltaisella maaseudulla ja samalla vahvistanut sen taloutta ja työllisyyttä. Aluekehitys on seurausta sekä rakenteellisista tekijöistä, kuten alueen fyysisistä resursseista, että aluekehitystoimijuudesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä aluekehitystä tukevissa rooleissa aktiivisesti toimivien monipaikkaisten asukkaiden toimijuuksista sekä niitä edesauttavista rakenteellisista tekijöistä. Sovelsin tähän ideaalityyppianalyysiä. Muotoilin monipaikkaiset ideaali-aluekehittäjätyypit monipaikkaista toimijuutta käsittelevän kirjallisuuden perusteella, ja tunnistin aluekehittäjätoimijatyypit aktiivisten monipaikkaisten asukkaiden haastatteluaineistosta. Kirjallisuuden pohjalta muotoilemani ideaalityypit olivat: innovatiivinen monipaikkainen yrittäjä, verkostojen yhdistäjä sekä sisä-ulkopuolinen mentori. Haastatteluaineiston perusteella muodostamani toimijatyypit olivat: monipaikkainen yrittäjä, paikkakuntaa sympatisoiva asiantuntija, edunvalvoja ja kutsumustietoinen kansalaisaktivisti. Analysoin monipaikkaiseen aluekehittäjätoimijuuteen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä vertailemalla ideaalityyppejä toimijatyyppeihin. Analyysin perusteella paikkasuhde ja suhde paikallisyhteisöön ovat keskeisiä monipaikkaista aluekehittäjätoimijuutta mahdollistavia ja selittäviä tekijöitä. Tunnistin monipaikkaisen yrittäjän ja kutsumustietoisen kansalaisaktivistin toimijatyypeiksi, jotka tulisi huomioida aluekehitystä koskevissa keskusteluissa nykyistä paremmin. Monipaikkaisten asukkaiden aktiivisen aluekehittäjätoimijuuden tarkastelu ideaalityyppianalyysilla avaa yksipaikkaisuuteen perustuvia tarkasteluja laajemman näkökulman maaseutu- ja kaupunkialueita yhdistäviin sosiaalisiin suhteisiin ja aluekehitystä tukeviin käytäntöihin.

Hautausmaa hyvinvointivaltion lähipalveluna maaseutukylissä

Ismo Björn — 2024-12-12

Tarkastelemme hautausmaata kylän viimeisenä julkisen vallan tuottamana lähipalveluna. Tutkimme, mikä merkitys hautausmaalla on maaseudun elinvoiman ja toimeentulon kannalta, mistä kylien elävät hautausmaat kertovat, ja miten niiden kautta voi lukea laajoja yhteiskunnallisia muutoksia, kuten hyvinvointivaltion onttoutumista ja markkinoistumista. Tarkastelutapamme yhdistää historiantutkijan ja sosiaalitieteilijän menetelmät sekä dokumentti- ja haastatteluaineistot hyvinvointivaltion palvelurakenteessa tapahtuneiden muutosten tarkasteluun kylähautausmaiden kautta. Ymmärrämme toimeentulon elannon ja rahalla mitattavan toimeentulon ohella arkiseksi elämästä selviytymiseksi, turvaksi ja tietoisuudeksi. Tutkimuskohteenamme ovat Pohjois-Karjalan kylähautausmaat. Esimerkkikylämme Polvijärven Martonvaara ja Tohmajärven Petravaara osoittavat hautausmaiden merkityksen kylän elinvoimalle. Kylähautausmaa on huomaamaton toiminnan paikka. Se yhdistää ja kokoaa kyläläiset monella ennalta arvaamattomalla tavalla, eikä sitä vallitsevan lainsäädännön mukaan voi viedä pois.

Asiantuntijuus verkon metsäkeskustelussa

Veera Kangaspunta — 2024-12-12

Suomalaiselle julkiselle metsäkeskustelulle on luonteenomaista niin sanottu asiantuntijuuskiista, eli kamppailu siitä, kuka voi osallistua ja millä perusteella. Aikaisemmin tutkimuksen kohteena ovat olleet lähinnä virallinen metsäkeskustelu ja sen osapuolet, mutta artikkelissa katse kohdistuu toisaalle, verkkovälitteiseen kansalaiskeskusteluun metsästä. Lähtöoletuksena on, että tämä keskustelu on julkisen metsäkeskustelun kokonaiskuvassa varsin merkityksellinen. Aineistona ovat keskustelut kuudelta erilaiselta julkiselta kansalaiskeskustelun alustalta. Analyysi selvittää, millaisin kielellisin keinoin ja millaisiin jaettuihin arvoihin perustuen näissä keskusteluissa tuotetaan ja mitätöidään metsäkeskustelun erilaisten osapuolten asiantuntijuutta ja asiantuntijuuden legitiimiä asemaa. Tutkimus osoittaa, että kansalaiskeskustelussa toistuvat metsäkeskusteluun ja asiantuntijuuteen kytkeytyvät jaetut arvot: 1) tieto, 2) järki, 3) luotettavuus, 4) vastuullisuus ja 5) moraali. Asiantuntijuutta edelleen tuotetaan, ylläpidetään ja mitätöidään erilaisin kielellisin keinoin, ja näiden strategioiden käyttövoimana ovat jaetut arvot. Keskusteluista on tunnistettavissa yhteensä kolme diskursiivista strategiaa: 1) autorisointi, 2) rationalisointi ja 3) moralisointi. Näitä täydennetään ja haastetaan 4) tarinallistamisen ja 5) kompromissipuheen avulla. Strategiat toimivat usein toistensa vastinkappaleina, ja niiden kautta erilaiset jaetut arvot asettuvat vastakkain. Kokonaisuudessaan analyysi osoittaa, että metsäkeskustelun erilaiset osapuolet tulevat arvioiduiksi eri tavalla, erilaisiin arvoihin perustuen, ja heidän asiantuntijuuttaan tuotetaan ja mitätöidään toisistaan poikkeavin keinoin. Vaikka alustoilla vallitsee kiistely asiantuntijuudesta, niin sanotuilta aiheohjautuvilta alustoilta on tunnistettavissa monimutkaista ja moniäänistä vuoropuhelua sekä kompromissipuhetta, joka tähtää ideologisten ääriasetelmien purkamiseen.

Kaupunkiviljelyn käytäntöyhteisöt osana kaupunkien kestävyyssiirtymää

Krista Willman — 2024-12-12

Kaupunkiviljely voi lisätä kaupunkien ekososiaalista sopeutumiskykyä esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden, ruokaturvan heikkenemisen, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen tai sosiaalinen eristäytyminen ongelmien äärellä. Viljelymahdollisuuksien ja -tilan lisääminen onkin kaupungeille tärkeä keino kestävyyssiirtymän edistämisessä. Artikkeli tarkastelee kaupunkiviljelyä yhteishallinnan ja käytäntöyhteisöjen valossa. Kysyn, millaisia käytäntöyhteisöjä yhteishallinnan pohjalta organisoituneilla kaupunkiviljelmillä muodostuu, millainen rooli kaupunkiorganisaatiolla on käytäntöyhteisöjen kehityksessä, ja kuinka käytäntöyhteisöt kykenevät ylläpitämään kaupunkiviljelyn jatkuvuutta. Tutkimusote on etnografinen ja aineisto on kerätty neljällä tamperelaisella kaupunkiviljelmällä. Aineisto koostuu viljelytahojen haastatteluista sekä osallistuvasta havainnoinnista. Analyysissä yhdistyy aineistolähtöinen organisoitumisen ja yhteisöllisyyden teemoittelu ja teemojen peilaaminen käytäntöyhteisön teoriaan.

Käytäntöyhteisöt ja osallistujien keskinäinen sitoutuminen ovat tärkeässä roolissa niin yksittäisten viljelyhankkeiden kuin koko kaupunkiviljelytoiminnan jatkuvuuden kannalta. Tuloksissa korostuu kaupunkilaisten muodostamien yhteisöjen toimijuus osana urbaania kestävyyssiirtymää. Kaupunkiorganisaation ja viljelijöiden välinen yhteistyö korostuu viljelyn organisoitumisessa, mutta avoin keskusteluyhteys on tärkeää myös viljelytoiminnan myöhemmissä vaiheissa. Kaupunki onkin usein viljely-yhteisöjen keskeisin yhteistyökumppani, jopa osa viljelyn käytäntöyhteisöjä. Urbaanien käytäntöyhteisöjen muodostamat verkostot ja niiden potentiaali saattaa eri toimijoita yhteen vaativat lisätutkimusta, jotta voidaan päästä käsiksi spontaanien ekososiaalisten kestävyyskäytäntöjen muodostumiseen.

Luontotieto ja sen käyttö kestävyysmurroksessa

Heidi Lehtiniemi — 2024-12-12

Luontokadon pysäyttäminen on yhä ajankohtaisempi yhteiskunnallinen haaste. Jotta kunnianhimoiset monimuotoisuustavoitteet saavutetaan, on panostettava paitsi luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja ennallistamiseen myös puututtava luontokadon syihin eli nykyisten järjestelmien, toimintatapojen ja maailmankuvien muuttamiseen. Samalla myös luontotieto ja sen käyttö uudistuu. Aiemmin luontotietoa on käytetty pääasiassa luonnonsuojelun ja luonnonvara-alan päätöksenteossa, mutta jatkossa luontotietoa tarvitaan kaikilla sektoreilla ja toimialoilla, mikä muuttaa luonnonsuojelun mandaattia ja valtaa. Luontotiedon uudet käyttäjät eroavat merkittävästi luontotiedon perinteisemmistä käyttäjistä. On tärkeä ymmärtää paremmin, millaisia muutospaineita tämä kehitys aiheuttaa tavoissa, joilla luontoa ja sen tilaa arvotetaan, mitataan ja arvioidaan tulevaisuudessa. Tässä artikkelissa tuomme yhteen suomalaisia luontotiedon käyttäjiä ja tuottajia laajan empiirisen haastattelu- ja työpaja-aineiston kautta ja analysoimme, miten ja miksi luontotiedon käyttö muuttuu kestävyysmurroksen myötä. Tutkimus havainnollistaa, kuinka luontotiedon tuotannon, tulkinnan ja käytön roolit vaihtelevat ja uudistuvat. Luokittelemme luontotiedon saamia merkityksiä, kuvailemme luontotiedon käyttötapoja ja niiden ominaispiirteitä sekä tarkastelemme, millaisia ominaisuuksia yhteiskunnallisesti vaikuttavalla luontotiedolla on. Artikkeli hahmottelee, milloin luontotieto politisoituu, ja miksi tarvitaan laajaa keskustelua tiedon käytön tavoitteista ja tulkintaan liittyvistä arvovalinnoista.

Miten maaseudun pienet yritykset näkyvät vihreässä siirtymässä? Katsaus Kainuun alueen strategiseen ohjaukseen

Santeri Halonen — 2024-12-12

Vihreää siirtymää ohjataan lainsäädännöllisin keinoin niin Euroopan unionin kuin kansallisen tason politiikalla. Suomi on asettanut tavoitteeksi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja tukee vihreää siirtymää taloudellisesti. Poliittis-taloudelliset linjaukset koskevat niin maakuntia, kuntia kuin yksittäisiä yrityksiäkin. Tässä katsauksessa tarkastelemme, miten maaseutumaiset ja harvaan asutut alueet sekä niillä toimivat pienet yritykset on huomioitu vihreään siirtymään liittyvässä kansallisessa, alueellisessa ja paikallisessa strategisessa ohjauksessa. Harvaan asuttujen alueiden mahdollisuuksien parantaminen on valtakunnallisesti nähty tärkeäksi ja erityisesti pienillä yrityksillä voi olla keskeinen rooli harvaan asuttujen alueiden elinvoimaisuuden kannalta. Tämän katsauksen kohdealueena on Ylä- ja Itä-Kainuu. Aineistona käytetään Orpon hallitusohjelmaa, kansallista energia- ja ilmastostrategiaa Hiilineutraali Suomi 2035, Kainuu-ohjelmaa ja alueen kuntien strategioita. Katsaus luo kokonaiskuvaa siitä, miten pienten yritysten mahdollisuus toimia vihreän siirtymän suunnannäyttäjinä ja näin maaseutumaisten alueiden elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden edistäjinä näyttäytyy eri aluetasojen strategioissa. Vertailussa havaitaan strategisia eroja maaseudun ja pienten yritysten roolien suhteen osana vihreää siirtymää. Kansallisella tasolla maaseutu pelkistyy alku- ja energiantuotannon resurssiperiferiaksi. Maakuntatasolla Kainuu profiloi itsensä vihreässä siirtymässä houkuttelevaksi ja erottuvaksi alueeksi. Vihreän siirtymän tavoitteet voivat myös olla läsnä kuntien toiminnassa, mutta eivät näy sanoitettuina niiden strategioissa.

”Näin maitoa tehdään.” Monilajinen työ ja eläinten hyvinvointi sosiaalisen median keskusteluissa maidontuotannosta

Taija Kaarlenkaski — 2024-12-12

Maidontuotantoa on pitkään pidetty suomalaisen maatalouden kulmakivenä ja merkittävimpänä tuotantosuuntana. Maidontuotanto on vaikuttanut monin tavoin paitsi maaseutuympäristön fyysisiin piirteisiin, myös mielikuviin maaseudusta. Tällä hetkellä maidontuotantoon, kuten ruuantuotantoon yleensäkin, kohdistuu kuitenkin lukuisia haasteita. Monet maitotilat ovat taloudellisissa vaikeuksissa tuottajahintojen laskiessa ja tuotantokulujen kasvaessa, eläinperäisen ruuan tuotantoon ja tuotantoeläinten kohteluun kohdistuu kasvavaa kritiikkiä, ja lisäksi useat maanviljelijät kokevat tulevansa syyllistetyiksi julkisessa keskustelussa ilmastopäästöjen tuottajina. Saadakseen oman äänensä ja näkemyksensä kuuluviin maitotilalliset ovatkin perustaneet sosiaalisen median tilejä, joilla he kertovat työstään ja arkipäivästään omista lähtökohdistaan. Katsauksessani tarkastelen tätä ilmiötä taustoittaen sitä aiemman tutkimuskirjallisuuden avulla ja kartoittaen suomalaista maitotilallisten sosiaalisen median kenttää (YouTube, Facebook, Instagram). Tarkoituksena on luoda pohjaa laajemmalle tutkimukselle siitä, miten maidontuotantoa Suomessa nykyisin käsitellään julkisuudessa, ja miten monenlaisia vastakkainasetteluja sisältävää keskustelua voisi analyyttisesti lähestyä. Kansainvälisessä tutkimuksessa on tunnistettu maanviljelijöiden pyrkimys välittää tietoa suoraan kuluttajille, jolloin he ovat myös sosiaalisessa mediassa alttiita kritiikille elinkeinoaan ja toimintatapojaan kohtaan. Eläintuotantoon liittyvät kohut rakentuvat usein eläinten hyvinvointikysymysten ympärille. Vastakkainasettelu eläinoikeusjärjestöjen edustamien näkemysten ja eläintuottajien välillä on näkyvissä myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa. Maidontuottajat reagoivat eläintuotannosta käytyyn julkiseen keskusteluun ja pyrkivät tekemään työtään kuluttajille tutummaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Maatalouden kestävyyssiirtymä: minkälaisena hiiliviljely näyttäytyy viljelijöiden työstä käsin?

Galina Kallio — 2024-12-12

Tämä kirjoitus pohjaa 10.4.2024 ACCC-ilmastokonferenssissa Galina Kallion pitämään puheeseen (3rd ACCC Impact Week 2024, Climate change and green transition as global challenges for science and society, Nature based solutions & Climate Change). Alkuperäinen englannin kielellä esitetty puhe valokuvineen on julkaistu Galina Kallion tutkimusblogissa.