Alueiden välinen työssäkäynti ja työperäinen monipaikkainen asuminen Suomessa

Merkitykselliset vai marginaaliset virrat?

Abstrakti

Työperäisen monipaikkaisuuden on huomattu yleistyvän samalla, kun työn tekemisen muodot ja työsuhteet moninaistuvat, etätyöskentely lisääntyy ja työn aika- ja paikkasidonnaisuus heikkenevät. Yksinkertaisimmillaan monipaikkaisuus tarkoittaa sitä, että henkilöllä on useampi kuin yksi asuin- tai oleskelupaikka. Tässä tutkimuksessa keskitytään työperäiseen monipaikkaisuuteen, jolla on arvioitu olevan vaikutuksia työvoiman saatavuuteen, työmatkustamisen määrään ja kustannuksiin sekä työmatkustamisesta aiheutuviin päästöihin ja siihen kuluvaan aikaan. Monipaikkaisuus on kuitenkin pitkälti virallisen tilastoinnin tavoittamattomissa. Tutkimuksen tavoitteena on syventää työssäkäyntitilastointiin perustuvaa käsitystä työssäkäynnin maantieteellisestä rakenteesta erityisesti alueiden välisen työssäkäynnin ja työperäisen monipaikkaisen asumisen näkökulmasta sekä arvioida, kuinka laaja ilmiö monipaikkainen työssäkäynti on Suomessa.  Paikkatietoanalyyttinen tutkimus perustuu Suomen Ympäristökeskuksen tilastoruutupohjaisen (250×250m) yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) työmatkatietoihin, eli asuin- ja työpaikkojen sijainteihin ja niiden välisiin etäisyyksiin. Tämä mahdollistaa työssäkäynnin maantieteellisten rakenteiden tutkimisen tilastollisiin analyyseihin verrattuna tarkemmilla mittakaavoilla ja hallinnollisten aluerajausten lisäksi myös toiminnallisia alueluokituksia käyttäen. Tutkimus tunnistaa alueelliseen ja paikalliseen työssäkäyntiin, alueiden väliseen pendelöintiin sekä pitkän matkan työssäkäyntiin eli potentiaaliseen työperäiseen monipaikkaisuuteen kytkeytyviä rakenteita. Työssäkäyntietäisyyksiä tarkastellaan kaupunki-maaseutuluokituksen pohjalta ja kuntien työssäkäyntivirtojen verkostokeskeisyyttä tarkastellaan verkostometriikan avulla.