Optimointi, polarisaatio, periferisointi: Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien vaihtoehtoiset kehityspolut alueellisen oikeudenmukaisuuden kehyksessä

Abstrakti

Vihreä talous, kasvu ja siirtymä erottautuvat kestävää kehitystä kuvaavista politiikkanarratiiveista. Politiikkaohjelmat, agendat ja strategiat pyrkivät suuntamaan kehitystä fossiili- ja muovitalouden jälkeiseen aikakauteen. Siirtymän tulisi lisäksi olla reilu ja oikeudenmukainen erilaisten ihmisten, yhteisöjen ja paikkojen näkökulmasta. Vihreän siirtymän mukaiset agendat ovat monin tavoin lupaavia suuntauksia Itä- ja Pohjois-Suomen kaltaisille alueille, joiden kehitys nojaa pitkälti luonnonvarojen kestävään käyttöön. Nämä Euroopan pohjoisen periferian maakunnat ovat kestävyysmurroksen eturintamassa olevia alueita niiden vahvan luonnonvarakytköksen vuoksi. Kestävyysmurroksen vaihtoehtoisia alueellisia kehityspolkuja tarkastellaan prosessisesti etenevien tutkimuskysymysten avulla: 1) millaisia vihreän siirtymän kehystämiä vaihtoehtoisia maakunnallisia kehityspolkuja kehittämistoimijoiden skenaarionarratiivit tuottavat, 2) miten erilaiset toiminnot sijoittuvat eri kehittämispoluilla ja 3) millaisena alueellinen oikeudenmukaisuus kuvautuu kehityspolkujen pohjalta tulkittuna? Artikkelin analyysi perustuu maakuntaliittojen sekä seutukunnallisten tai kunnallisten kehittämisorganisaatioiden edustajien haastatteluihin. Toivottu kehityspolku kuvautuu alueellisena optimointina, jolloin hyödyt näyttäytyvät maksimaalisina koko maakuntaa koskettavan aluekehityksen kannalta. Todennäköisin kehityspolku puolestaan kuvautuu alueellisena polarisaationa ja hyödyt pirstaleisemmin jakautuneilta. Epätoivottavin kehityspolku kuvautuu alueellisena periferisointina, jolloin höydyt näyttävät kohdistuvan erityisesti alueen ulkopuolelle tai maakuntakeskuksiin ja vastaavasti haitat maakuntien etäisempiin osiin. Alueellinen oikeudenmukaisuus koostuu monista eri elementeistä, joiden yhteisvaikutus tulisi ottaa huomioon alueellista oikeudenmukaisuutta arvioitaessa ja siihen vaikuttaessa.