Kaupunkiviljelyn käytäntöyhteisöt osana kaupunkien kestävyyssiirtymää

Abstrakti

Kaupunkiviljely voi lisätä kaupunkien ekososiaalista sopeutumiskykyä esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden, ruokaturvan heikkenemisen, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen tai sosiaalinen eristäytyminen ongelmien äärellä. Viljelymahdollisuuksien ja -tilan lisääminen onkin kaupungeille tärkeä keino kestävyyssiirtymän edistämisessä. Artikkeli tarkastelee kaupunkiviljelyä yhteishallinnan ja käytäntöyhteisöjen valossa. Kysyn, millaisia käytäntöyhteisöjä yhteishallinnan pohjalta organisoituneilla kaupunkiviljelmillä muodostuu, millainen rooli kaupunkiorganisaatiolla on käytäntöyhteisöjen kehityksessä, ja kuinka käytäntöyhteisöt kykenevät ylläpitämään kaupunkiviljelyn jatkuvuutta. Tutkimusote on etnografinen ja aineisto on kerätty neljällä tamperelaisella kaupunkiviljelmällä. Aineisto koostuu viljelytahojen haastatteluista sekä osallistuvasta havainnoinnista. Analyysissä yhdistyy aineistolähtöinen organisoitumisen ja yhteisöllisyyden teemoittelu ja teemojen peilaaminen käytäntöyhteisön teoriaan. 

Käytäntöyhteisöt ja osallistujien keskinäinen sitoutuminen ovat tärkeässä roolissa niin yksittäisten viljelyhankkeiden kuin koko kaupunkiviljelytoiminnan jatkuvuuden kannalta. Tuloksissa korostuu kaupunkilaisten muodostamien yhteisöjen toimijuus osana urbaania kestävyyssiirtymää. Kaupunkiorganisaation ja viljelijöiden välinen yhteistyö korostuu viljelyn organisoitumisessa, mutta avoin keskusteluyhteys on tärkeää myös viljelytoiminnan myöhemmissä vaiheissa. Kaupunki onkin usein viljely-yhteisöjen keskeisin yhteistyökumppani, jopa osa viljelyn käytäntöyhteisöjä. Urbaanien käytäntöyhteisöjen muodostamat verkostot ja niiden potentiaali saattaa eri toimijoita yhteen vaativat lisätutkimusta, jotta voidaan päästä käsiksi spontaanien ekososiaalisten kestävyyskäytäntöjen muodostumiseen.