Sienestystä pohjoisilla puupelloilla: metsien moninaiset taloudet ja plantaasiosentrismin ongelma

Abstrakti

Sienestys ja muu keräily on Suomessa suosittua ja laajamittaista. Se sijoittuu useimmiten metsiin, joiden elämää rytmittää päätehakkuiden, istutusten ja harvennusten kierto. Nopeakiertoiseen puuntuotantoon keskittyvä ja sitä erilaisilla materiaalis-semioottisilla käytännöillä ensisijaistava metsätalous nimetään artikkelissa plantaasiosentriseksi, feministisen talousmaantieteen kapitalosentrismin kritiikkiä mukaillen. Plantaasiosentrisissä järjestyksissä plantaasimainen, yksipuolistava, hierarkkisesti järjestynyt, pakotettuun monilajiseen työhön perustuva ja ajallisia katkoksia tuottava alkutuotanto jättää varjoonsa keräilyn kaltaisia moninaisia toimeentulon käytäntöjä ja kaventaa ymmärrystä olemassa olevista ja mahdollisista metsien talouksista. Metsätalouden plantaasiosentrismin ongelmaa lähestytään soveltamalla postkapitalistista metodologiaa eli tarkastelemalla sienestystä omaehtoisena ja elinvoimaisena toimeentulon ja hyvinvoinnin tuottamisen muotona, sekä analysoimalla sen tilanteista ja osittaista yhteen kietoutumista plantaasimaisen tuotannon kanssa. Empiirisesti tarkastelu pohjautuu korvasienestäjien kanssa kerättyyn kävelyhaastatteluaineistoon. Analyysi osoittaa, että vaihtelevan materiaalisen toimeentulon lisäksi ja rinnalla sienestys tuottaa harjoittajilleen hyvinvointia ja merkityksellisiä suhteita. Nämä suhteet eivät ole vain ihmisten välisiä: sienestys avaa mahdollisuuksia tarkastella metsien talouksia osallistumisena monilajisten elämää ylläpitävien verkostojen toimintaan. Plantaasimainen puuntuotanto on kuitenkin toistaiseksi erottamaton osa sienestyksen materiaalisia olosuhteita ja siihen kiinnittyviä ymmärryksiä, ja se muokkaa myös metsän moninaisten talouksien käsitteellistämistä. Plantaaseihin sopeutuminen tai niiden läsnäolon tunnistaminen ei kuitenkaan väistämättä tarkoita plantaasiosentrismiin myöntymistä. Metsiin paikantuva moninainen tuotanto ja sen esiin lukeminen luo ja ylläpitää mahdollisuuksia tulla toimeen paitsi elinympäristöjä raunioittavien käytäntöjen kanssa, myös niistä riippumatta ja niiden jälkeen.