Luontopohjaisia ratkaisuja immuunijärjestelmän häiriöihin

Kirjoittajat

  • Riikka Puhakka Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelma, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsingin yliopisto
  • Marja Roslund Helsingin yliopisto
  • Mira Grönroos Helsingin yliopisto
  • Laura Soininen Helsingin yliopisto
  • Anirudra Parajuli Helsingin yliopisto
  • Aki Sinkkonen Helsingin yliopisto

Abstrakti

Uudenlaisia keinoja luontokosketuksen lisäämiseksi ja immuunijärjestelmän häiriöiden ehkäisemiseksi tarvitaan erityisesti kaupunkiympäristössä. Altistuminen elinympäristön monimuotoiselle mikrobiomille on erityisen tärkeää varhaisina elinvuosina, sillä immuunijärjestelmä kehittyy pitkälti lapsuudessa. Lahdessa, Tampereella ja Espoossa päiväkotien pihoille tuotiin kunttaa (siirrettävää metsämaata), siirtonurmea, istutuslaatikoita ja turveharkkoja. Lapset olivat kosketuksissa materiaaleihin niin ohjatussa toiminnassa kuin vapaan ulkoilun aikana. Selvitimme pihojen vihertämisen vaikutusta lasten ihon ja suoliston bakteeriyhteisöön ja immuunipuolustukseen. Tutkimuksen perusteella luontokosketuksella on tärkeä merkitys lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Viherpihat lisäsivät lasten toimintamahdollisuuksia; lapset saivat uudenlaisia virikkeitä leikkiin ja heidän liikkumisensa lisääntyi ja monipuolistui. Viherpihat vaikuttivat myönteisesti sekä lasten että aikuisten mielialaan, jaksamiseen ja motivaatioon päiväkodeissa. 

Osasto
Katsaukset

Julkaistu

2019-12-19

Viittaaminen

Puhakka, R., Roslund, M., Grönroos, M., Soininen, L., Parajuli, A., & Sinkkonen, A. (2019). Luontopohjaisia ratkaisuja immuunijärjestelmän häiriöihin. Alue ja Ympäristö, 48(2), 106–111. https://doi.org/10.30663/ay.83398